Leijonat

Mietin tässä mennyttä vuotta. Leijonien peli ei tänä vuonna kerännyt niin paljoa suosiota kuin aikaisempina vuosina. Kevät jotenkin meni alakulossa ilman kunnollista virettä katsella pelejä. Mutta ehkä nyt sitten seuraava kausi iskee paremmin taas. Isolta osin korona rajoitukset ovat tehneet sen, että ei oikein huvittanut pelejä katsella samalla innolla kuin yleensä. 2020 kisatkin peruuntuivat koronan takia.

Oon tainnut jo aiemminkin mainita, että SM liiga ei niin ole mun juttuni. En voi väittää, että SM-liigan pelejä tuli katsottua tai fanitettua, en ole edes varma koska pelit alkavat. Mutta jostain syystä sitten Leijonien pelit kuitenkin aina houkuttelee katsomaan, oli sitten Olympia pelit tai MM-pelit kyseessä. Nyt 2022 onkin odotettavissa kahdet eri pelit ja tällä hetkellä tuntuu, että pelejä jo innolla odottaakin, vaikka tämän vuoden pelit eivät niin innostaneet ja 2020 pelit jäivät kokonaan pelaamatta.

Pelejä on mukava seurata niin kotikatsomossa, kavereiden kanssa kuin vaikkapa baareissa. Tärkeintä on hyvä fiiilis ja se, että tunnelma on kunnossa. Mikään ei voita hyviä pelejä ja hyvää seuraa siinä samalla. Voihan sitä yhden tai pari oluttakin ottaa pelejä katsellessa. Pelien seuraaminen tuppaa usein viemään kaiken huomion ja peleihin keskittyy niin, että ei ulkomaailmaa oikein huomaa. Pelien aikaan voikin olla, että olen hieman niihin keskittynyt. –

Mitä ne Leijonat ovat

Leijonat on Suomen edustusjoukkue jääkiekossa ja sitä hallinnoi Suomen Jääkiekkoliitto. Joukkue on saanut nimensä logonsa Leijonasta. Tällä hetkellä valmentajana on Jukka Jalonen, joka jo tovin onkin Leijonia valmentanut. Itseasiassa tällä hetkellä Jalonen on toista kierrostaan Leijonien valmentajana. Ensin vuoden 2011 tienoilla ja nyt viime vuodet jälleen. Välissä oli muita valmentajia.

Leijonien kotiareena on Helsingissä Hartwall Areena, mutta myös Tampereen Uros Live ja Hakametsän halli sekä Turun Gatorade Center ja Helsingin jäähalli käyvät kotiotteluihin. Kultaa Leijonat on voittaneet MM-kilpailuissa sen kolmisen kertaa, eli 1995, 2011 ja 2019, tuolloin Suomen pelit ovat vaan yksinkertaisesti luistaneet aivan mahtavasti. Torilla onkin juhlittu mukavasti varsinkin 2011 pelien voittoa.

Eli kaiken kaikkiaan Leijonat ovat se Suomea edustava joukkue isommissa kansainvälisissä kisoissa. Monet lapset tietävät pelaajien nimet ja pelejä jännitetään monissa kodeissa aina keväisin. Suomen pelaajat pelaavat niin SM liigassa, KHL:ssä sekä NHL:ssä MM-kisojen ja Olympialaisten ulkopuolella, pelaajilla onkin paljon kokemusta. Pelaajat ovat todellisia ammattilaisia ja usein hyvinkin nimekkäitä pelaajia.

Kulta, hopeaa ja pronssia

Monesti sitä sanotaan, että kultaa ja pronssia voitetaan ja hopea hävitään. Mutta toisaalta sitä ei pidä ajatella liian negatiivisesti. Kaiken kaikkiaan Suomi on voittanut Kultaa 3 kertaa, hopeaa 13 kertaa ja pronssia 12 kertaa. Siinä on Suomen pelaajilla jo paljon mitaleja.

Pelejä on viihdyttävää katsella, vaikkei aina sitä mitalia tulekaan. Pelaaminen on usein hyvin intensiivistä ja esimerkiksi Suomi-Ruotsi ottelut tuntuvat erityisen mielenkiintoisilta. Monesti sitä jännittää, että kuinka pelit päätyvät.

Vaikka se kultamitali ei ole kaikkein tärkein asia, niin valehtelisin jos väittäisin, että se ei yhtään kiinnosta ja pidä mielenkiintoa yllä. Kyllähän sitä mitalijuhlia aina toivoo ja odottaakin. Mitalijuhlissa on se oma tunnelmansa.

Kun edellinen kulta mitali oli vuodelta 1995 niin vuoden 2011 voitto ja mitalijuhlat olivat todella mahtavat ja niissä oli selkeästi tunnelmaa. Jotenkin fiilis oli ihmisillä käsin kosketeltava ja meno oli Torilla aika kova. Kyllähän siellä silloin oli melkoinen juhlatunnelma.

Kevät ja Leijonat

Leijonat ja MM kiekko kuuluu kevääseen ihan samalla tavalla kuin pääsiäistiput ja Vappu. Kevät ei ole kevät, jos pelejä ei ole. Parhaimmillaan keväällä joutuu jännittämään sekä MM kiekkoa, että Euroviisuja. Ja ihan pahimmillaan viisut ja pelit osuvat samalla päivälle. Koitappa siinä päättää, että kumpaa katsoa. Tosin jostain syystä se kiekko voittaa aina.

Kevääseen se MM kiekko vaan kuuluu kevääseen. Sitä on pakko katsoa kaikki mahdolliset pelit ainakin Leijonien osalta ja jännittää, että miten seuraavaa vastusta vastaan pelit sujuu. Kevät onkin hyvin jännittävää sen osalta.

Jos mahdollista niin sitä tulee istuttua kisakatsomossa kotona tai kavereilla tai jossain ravintolassa, missä peliä on seuraamassa useampikin ihminen samaan aikaan. Se kisakatsomo kyllä tuo oman tunnelmansa, koska luonnollisestikaan ei ole mahdollista ihan tuosta vain juosta peleissä. Pomo ei jostain syystä tykkää, jos ottaa vähän omaa lomaa. Katsotaan miten vuonna 2022 käy.

MM-kisat 2022 Tampereella ja Helsingissä

Seuraavat MM kilpailut pelataankin Suomessa, Leijonien kotiottelut on Tampereen uudella Uros Live areenalla ja muutoin pelejä pelataan niin Helsingissä kuin Tampereellakin. Eli täällä etelässähän siis löytyy ihan mukavasti katseltavaa siinä vaiheessa.

Alkulohkot käynnistyvät Suomi-Norja ottelulla 13.5 ja finaali tullaan pelaamaan 29.5. Jännityksellä odotetaankin, että miten pelit sujuvat ja keitä finaalista löytyy 2022. Itsehän sitä luonnollisesti toivon, että Leijonat olisivat kultaa voittamassa, mutta aika näyttää.

Leijonien kotikaukalo, eli Uros Live on melkoisen tuore areena, nimittäin se valmistuu vasta joulukuussa 2021. Koska sinne tulee mahtumaan katsojia 13 455 kappaletta niin se tuleekin olemaan samalla myös Suomen suurin jääkiekkoareena.  

Koska pelit pelataan tosiaan näinkin lähellä, niin on ihan mahdollista, että sitä pääsee itsekin pelejä seuraamaan ihan paikan päälle. Ainakin Uros Live olisi kiva kokea jo noin muutenkin, kun areena on todella tuore ja sitä on niin paljon kehuttu jo etukäteen. Eikä Hartwall areenassa toki mitään vikaa myöskään ole.

Olympialaiset 2022

2022 on vuosi, jolloin Leijonien pelejä saa seurata pariinkin otteeseen. Ensin pelataan Olympia pelit helmikuussa 2022 Pekingin talviolympialaisissa. Suomi tulee pelaamaan talviolympialaisissa C: lohkossa Ruotisin, Slovakian ja Latvian kanssa.

Tarkemmin ei otteluohjelmaa vielä tiedetä, mutta se varmasti selvinnee lähempänä. Kuitenkin otteluita on 4.-20.2, joten katsottavaa on ja paljon kun 12 eri maata osallistuu Olympia peleihin. Jännityksellä sitä seuraa, että millaisella kokoonpanolla lähdetään Olympia peleihin.

Parastahan se olisi, jos Leijonille irtoaisi kultaa niin Pekingin talviolympialaisista kuin myös MM-kiekosta Suomessa. Katsotaan ja jännityksellä odotellaan, että miten pelit menevät. Kyllähän sitä myös varmasti tulee kohtuullisen paljon kotikatsomossa istuttua kotona ja muualla Olympialaisia vahdaten.

Nähtäväksi jää, että millainen joukkue Suomella Olympialaisissa on. Varmasti kuitenkin paljon hyviä pelaajia löytyy niin MM joukkueeseen kuin Olympia joukkueeseenkin.