Palautuminen lauantaista meni nopeasti minultakin. Sunnuntaina oli vähän toinen nilkka jäykkä ja etureidet kipeät. Maanantaina pääsin venyttelemään kunnolla ja tiistaina olikin ihan normiolo jo. Eilen soin itselleni rauhallisen rullaluistelulenkin ja sehän maistui hyvälle.
Tänään kävin työpaikan salilla pitkästä aikaa. Selkää, vatsaa ja rintalihaksia. Tuntui kivalta ja lopussa kokeilin vielä juoksumattoa ja testasin jalkoja. Eikä tuntunut ollenkaan pahalta. Seuraavan kerran pääsee juoksemaan sunnuntaina, jes! Sitä ennen menee yksi päivä Punaiselle Ristille Nälkäpäivän merkeissä ja lauantaipäivä puolestaan suomalaisen ruokakulttuurin edistämisen parissa.


Tälle kerralle vois antaa hyvän vihjeen hyvästä bändistä: Chickenfoot. Tunteeko kukaan? Bändi, josta löytyy pari äijää Van Halenista ja Joe Satriani. Kuulosta rapsakalta!!