Takaisin
Seppo testaa

  • Seppo testaa, 1. sivu

           Forerunner 201
           Liukuesteet



    Forerunner 201

    Jos osti uuden sykemittarin pari vuotta sitten ja luuli siinä olevan kaikki ominaisuudet mitä toivoa saattaa niin nyt on moni joutunu pettymään. Miten hienoa oliskaan juosta just sielä missä haluaa ja tietää kuitenkin lenkin pituus, vauhti yms realiajassa ja loppujen lopuksi vielä suunnistaa laitteen avulla takasin kotiin kun on sattunut eksymään? GPS-paikannuslaitteella homma onnistuu, mutta vuosia laitteet on ollu liian isoja lenkkikaveriksi eikä niitä oo etes osannu oottaa tulevan sykemittareihin. Parin viimesen vuoden aikana GPS-paikannus on kuitenki alkanu löytämään tietään myös sykemittareihin. Timexin Bodylink taitaa olla alan pioneereja ellen kovin pahasti erehdy. Kyseisessä laitteessa varsinainen GPS-paikannin laitetaan käsivarteen ja sykemittarissa sitten näkyy GPS:n tiedot. Paikannin on kuitenkin hankala käsivarressa, mieluummin ilman. Laitteella on hintaa varsin mukavasti ja jos omistaa jo hyvän sykemittarin, niin edessä olisi koko mittarin vaihto. Alkuvuodesta pahimman GPS innostuksen jyllätessä mä mietin jo Timexin ostoa Polarin S610i:n tilalle. S610i tarjos kuitenkin kaikki ne toiminnot joita tarvin ja Timexin mittari on varsin hintava. Lisäksi Polar ois ollu se joka ois jääny kaapin perälle tai sitten se ois pitäny myydä puoleen hintaan. Jäin jo melkein oottamaan Polarin GPS-mittaria kiroten edessä olevaa muutaman vuoden odotusta. Sitten törmäsin netissä Forerunner 201:een. Sen sijaan että ois pitäny ostaa uus mittari, niin Forerunner tarjos GPS ominaisuudet pienessä koossa ja vielä halvalla hinnalla. Laitteen mitat on leveys 8,38cm, korkeus 4,32cm, syvyys 1,52cm ja paino 78g. Hintaa laitteella on 200e. Onhan siinä hintaa, mutta jos vertaat sitä muihin GPS-mittareihin niin halvalla menee.

    Forerunner on Garminin kehittämä laite. Näyttö on selkee ja koko systeemin koko on vain noin kaks kertaa isompi kuin normaalin sykemittarin näytön. Laite kiinitetään käteen säädettävällä rannekkeella johon on myös lisäpala jotta sen voi kiinittää vaikka käsivarteen tms. GPS-paikannuksen avulla mittari mittaa kuljetun matkan ja laskee sen perusteella vauhdin yms. Lisäksi laitteen voi laittaa tallentamaan väliaikoja yms. Virtual partnerin avulla voi kilpailla virtuaalista vastustajaa vastaan tai sitten pitää sitä vaan lenkkikaverina joka näyttää oikean vauhdin. Laitteen navigointiominaisuuksia voi hyödyntää monella tavalla. Laite piirtää karttaa kuljetusta matkasta ja karttaa pystyy myös zoomailemaan. Tarkkojen sijaintitietojen takia laitteella voi suunnistaa ennalta tallennettuu pisteeseen yms. Voit juosta vaikka tunnin aivan vieraassa metsässä uusia polkuja etsien ja lopuksi laittaa Forerunnerin opastamaan takaisin lähtöpisteeseen tai sitten ennalta tallentamaasi pisteeseen. Tällöin kartassa näkyy kuljettu reitti, nopeus, suunta mihin mennä ja arvioitu aika jäljellä olevaan matkaan. Laitteen tiedot voi vielä siirtää tietokoneelle, tosin tämä ominaisuus mulla ei oo toiminu. En oo vielä onnistunu lataamaan tarvittavaa ohjelmaa Garminin nettisivuilta.

    Teknisiä tietoja:

    12-kanavainen GPS-vastaanotin jossa sisäänrakennettu piirilevyantenni.
    Koko: 8,38cm*4,32cm*1,52cm ja näytön koko 3,81cm*2,28cm
    Näyttö on 100*64 pikseliä, FSTN-näytössä on myös taustavalo
    Paino 78g, toimintalämpötila -20c - +60c
    Paristona ladattava Litium-ioni -paristo, kesto normaalisti 13h (15h valmistajan ilmoittama)
    Vesitiiviys IEC-529, IPX7 (upoksissa 30min metrin syvyydessä)
    Laitetta ei tarvitse kalibroida, laskee myös kalorit
    Muistiin mahtuu jopa 2 vuoden tiedot lenkeistä (laskettu käytölle: 48 mailin pituista väliaikaa joka viikko 2 vuotta)
    Laitteeseen voi tallettaa 100 reittipaikkaa ja 5000 kierrosaikaa
    10 viimeisimmän harjoituksen tiedoissa kartalla näkyy 250 reittipistettä, viimesimmässä 3000.
    Käynnistykseen menevä keskimääräinen aika, 15sek (warm start), 45sek (cold start), 5min ensimmäisellä kerralla
    Päivitysnopeus kerran sekunnissa
    GPS-tarkkuus alle 15m
    Varusteina mukaan tulee rannehihna, verkkovirtalaturi A/C, jossa PC-liitäntä

    Kielivaihtoehto mm. Suomi
    -Aletaampa purkamaan laitetta ihan alusta. Jos ensin otetaan pieni vilkasu laitteen kokoon. Tuossa oikeella alhaalla on mun Polarin S610i sykemittari. Kuten kuvasta näkyy niin Forerunner on noin kaks kertaa isompi leveyssuunnassa. Tuossa alapuolella on kuva taas laitteen paksuudesta verrattuna sykemittariin. Molemmat on suurinpiirtein saman paksusia. Laite on siis yllättävän pienikokonen. Jos mietitään miten pieni laite voi olla, niin oikeestaan tuosta pienemmäksi jos mennään niin rupee menemään homma vaikeeksi. Näytön koko on nyt just sopiva.

    Forerunner


    Forerunner

    Aivan ensimmäiseksi laite täytyy ladata. Lataus kestää normaalisti 1-3h ja ennen ensimmäistä käyttöä pitää ladata vähintään 2h. Näyttöön tulee teksti kun lataus käynnistyy. Kun ladattu laite käynnistetään, niin se alkaa etsimään yhteyttä satelliitteihin. Tällöin pitäs pysyä paikallaan ja pitäis olla selvä yhteys taivaalle. Eli ei onnistu rappukäytävässä eikä kerrostalojen välissä. GPS-järjestelmä perustuu 24 satelliittiin jotka kiertää maapalloa pari kertaa päivässä tarkalla radallaan ja välittää tietoa maahan. Forerunnerin pitää olla jatkuvassa yhteydessä vähintään kolmeen satelliittiin jotta paikannus onnistuu. Liikuttaessa laite valitsee automaattisesti yhteyden parhaimmissa paikoissa oleviin satelliitteihin. Satelliittin paikannus onnistuu sitä nopeammin miten paremmalla paikalla ollaan. Jos seisoskellaan täysin pilvettömällä säällä keskellä jalkapallokenttää niin laite löytää luonnollisesti nopeammin tarvittavat satelliitit, kuin jos samaa yritetään vesisateella kerrostalon ulko-oven edessä. Mä tavallisesti sidon ulkona kengännauhoja, laitan avaimia taskuun ja vähän venyttelen kun Forerunner ettiii satelliittejään. Ensimmäinen satelliittien etsintä vie enemmän aikaa kun laite määrittelee tarkemmin sijaintiaan maapallolla. Myöhemmin se käyttää laskemiaan tietoja hyväksi ja löytää satelliitit nopeammin. Silti se vie aikaa puolesta minuutista aina pariin-kolmeen minuuttiin, riippuen säästä ja paikasta.


    Forerunner





    Forerunner





    Forerunner

    Uutta pitempää paikannusta tarvii jos on siirtyny yli 500 mailia. Sivuhuomautuksena GPS-paikannukseen voi sanoa, että koko järjestelmä on USA:n armeijan kehittämä. Tää tarkottaa kans sitä, että jenkit voi sulkee koko järjestelmän niin halutessaan. Ensimmäisen Irakin sodan aikana amerikkalaisten panssarivaunut paikansi liikkeitään GPS:llä ja joukot pystyttiin pitämään kasassa ja ohjailemaan tarkasti. Samaan aikaan irakilaiset pyöritteli sormeaan kartalla ja koitti ettiä kompassilla suuntaa minne pitäs mennä. USA saattaa myös häiritä GPS-järjestelmää jos kattoo sen tarpeelliseksi, mutta harvapa meistä lenkkeilee sota-alueella joten siitä tuskin pitää murehtia. Foretrex 201 on samankaltainen laite kuin Forerunner 201, mutta se pystyy hyödyntämään WAAS-tekniikkaa. WAAS tarkoittaa, että laite pystyy käyttämään hyväkseen myös maanpinnalla olevia GPS-asemia paikantaessaan itteensä. Tuo systeemi toimii vaan jenkeissä joten siitä ei oo iloa muualla. Etuna siinä olis hiemman tarkempi sijainnin paikannus. Jahas, jospa taas palattas aiheeseen :)

    Elikkäs kun Forerunner on löytäny satelliitit niin sitten valitaan haluttu toiminto ja lähetään matkaan. Tuossa kuvassa jossa on sykemittari niin näkyy kans nuo Forerunnerin näppäimet. Vasemmalta lukien: virtanäppäin, valikko, kierroksien tallennin, ok/ start/stop -näppäin. Viimesillä kahella (nuolet) liikutaan valikossa eteen- ja taaksepäin sekä valitaan näytön tietoja. Oikeella on kuva avautuvasta valikosta. Ylhäällä on päivämäärä ja kellonaika. Valikossa on neljä kohtaa; historia, harjoitusvalmentaja, navigointi ja asetukset. Mode -näppäimellä voidaan liikkua valikossa taaksepäin ja enterillä eteenpäin. Modella saa myös näyttöön "valot päälle".


    Forerunner

    Forerunner

    Forerunner

    Forerunner

    Forerunner

    Forerunner

    Forerunner

    Historia -valikossa näkyy tehtyjen harjotusten tiedot. Valikosta avautuu viime juoksu, päiviä, viikkoja ja kokonaishistoria -valikot. Tuossa vasemmalla näkyy avatuva näkymä. Lenkistä pystyy näkemään ajan, matkan ja keskinopeuden. Lisäksi on mahdollista tarkastella tallennettujen kierrosten vastaavia tietoja. Jos valitaan Viime juoksu -valikko niin näkyviin tulee juoksuaika, juoksumatka, keskimääränen tahti, paras tahti, kalorit, lepoaika, lepomatka, kokonaisaika, kokonaismatka. Jokaisesta lenkistä voi nähdä myös reittikartan jossa näkyy pisteinä kuljettu reitti ja tallennetut väliaikapisteet.

    Kun laitteella lähtee lenkille niin satellittiyhteyden syntymisen jälkeen pitää painaa 3 sekunttia reset -näppäintä jotta edellisen juoksun tiedot lähtee muistista. Tiedot säilyy kuitenkin historia -osiossa. Muistiin mahtuu noin kahden vuoden harjotukset. Kun näytön tiedot on nollattu niin painetaan vain Start -näppäintä. Näyttö on jaettu kolmeen osaan jakamalla näyttö ensin puoliksi ja sitten alaosa vielä kerran puoliksi. Yläosassa (kuten tossa oikeella) rullaa aika ja alaosassa vasemmalla tahti ja oikeella kuljettu matka. Tahdissa on mahdollista valita km/h tai min/km näytöistä. Oikeella alhaalla olevilla näppäimillä on sitten mahollista valita mitä tietoa yläosassa näytetään, samoin voi valita mitä tietoja muissa kahdessa osassa näytetään. Valittavana on aika, kalorit, keskimääräinen kierrosaika, keskimääränen tahti, kierrokset, kierroksen matka, kierroksen tahti, kierrosaika, kokonaisaika, kokonaismatka, korkeus, lepoaika, lepomatka, matka, paras tahti, tahti, taso ja vuorokaudenaika. Painamalla Mode -näppäintä päästään karttanäytölle jossa on mahollista zoomata karttaa 5m tarkkuudesta 200km:n tarkkuuteen. Noita tarkkuusvaihtoehtoja on 24kpl.

    Seuraavana valikossa on harjoitusvalmentaja. Harjotusvalmentaja on oikeestaan mittarin parasta antia. Siinä valikosta avautuu auto pause laskuri (automaattinen pysäyty kun vauhti laskee tietyn määrittelemäsi rajan alle), kierroslaskuri, virtuaalinen toveri, intervalli harjoitus, tahtihälytys ja aika/matka hälytys. Intervallissa voi asettaa matka/lepoaika, matka/lepomatka, aika/lepoaika, aika/lepomatka vaihtoehdoista sopivan. Tahtihälytyksessä määritellään rajat joitten alituksesta/ylityksestä kuuluu hälytysääni. Aika/matka -hälytyksessä valitaan aika tai matka jonka jälkeen laite hälyttää. Mutta sitten tää virtuaalitoveri. Siinä asetetaan matka/aika, aika/tahti, matka/tahti valikoista haluttu valinta jota vastaan lähetään kilpailemaan. Tossa vasemmalla näkyy kuva jossa kyyristytään lähtöviivalle virtuaalitoverin kanssa. Start -näppäin käynnistää harjotuksen. Juoksun aikana yläosassa näkyy matka ja juoksijat. Alaosassa valittu ominaisuus. Jos valitaan matka, niin tausta on valkonen jos johdetaan ja musta jos oot jälessä. Samalla voi vaihdella näyttöön jossa näkyy jäljellä oleva aika, jäljellä oleva matka ja tilanne verrattuna virtuaalitoveriin. Että mitä hyötyä tästä on? Noh, tässä toiminnossa voi seurata realiaikaisesti miten hyvin pysyt tietyssä vauhdissa. Saman voi kertoo keskimääränen vauhti, mutta tässä näkee saman paljon selkeemmin. Nopeen juoksun aikana ei oo oikein aikaa tiirailla pientä näyttöä. Tässä homma selviää yhellä silmäyksellä. Samalla harjotus muuttuu pieneksi kisaksi jossa voi hahmottaa selkeesti missä tavoteaika edessä menee. Ja virtuaalinen toveri on aina kiva voittaa, loser! Tossa kuvassa mä hävisin, kun juostessa on vähän hankala tarkentaa digikameralla.

    Sitten päästäänkin seuraavaan valikkoon, eli navigointiin. Tällä toiminnolla tullaan kotiin vaikka vietäs aivan minne vaan. Ainoa ehto on GPS:n toimiminen ja patterin kesto. Navigointivalikossa voidaan merkitä sijainteja, etsiä sijaintia, palata "alkuu" ja määritellä pohjoissuunta. Sijainteja voidaan merkitä muistiin 100kpl. Muistiin merkittäessä paikalle voidaan antaa nimi ja sitä määrittävä kuva. Näytössä näkyy paikan korkeus ja tarkka sijainti. Etsi sijainti -kohdassa voidaan valita lähin merkitty sijainti tai sitten listata kaikki sijainnit josta valitaan haluttu. Näyttöön tulee valinnan jälkeen sijainnille annettu nimi ja sinne oleva matka siitä pisteestä missä juuri nyt olet. Kun paikka valitaan listasta, niin voidaan katsoa sen sijaintia näytöllä olevasta kartasta tai sitten valita Mene -toimintoja jossa laite opastaa reitin tästä pisteestä valittuun pisteeseen. Näytössä näkyy silloin kartta josta etenemistä voi seurata, suuntanuoli mihin suuntaan pitää mennä, vauhti ja arvioitu jäljellä oleva matka-aika. Saman tyyppinen toiminto on myös Palaa alkuun -toiminto. Siinä voidaan kesken lenkin valita Palaa alkuun -toiminto jolloin Forerunner opastaa samaa reittiä takas lähtöpisteeseen kuin mitä Mene -toiminnossa. Tätä ominaisuutta mä testasin heti alussa. Juoksin mutkikasta tietä noin 6km ja reitin varrella oli myös tiukkoja käännöksiä. 6km:n jälkeen valitsin Forerunnerin opastamaan takaisin lähtöpisteeseen. Karttaa pystyy zoomaamaan ja siten näkemään pienetkin mutkat matkassa ja koko matkan lähtöpisteeseen. Nuoli näyttää suunnan ja tiukoista käännöksistä laite varottaa äänimerkillä ja tekstillä "Käännös edessä" tms. Kun oman etenemisen näkee kartalta, niin näkee myös selkeesti millon juoksee harhaan. Tätäkin mä testasin ja nuoli vaan käänty osottamaan suuntaa takasinpäin. Muistaakseni tuli vielä äänimerkkikin. Kartasta näky oma poikkeama reitiltä. Jos poikkeama on vähän isompi, niin voi suoraan lähtä etenemään nuolen näyttämään suuntaan. Vähän aikaan nuoli näyttää palaamaan alkuperäselle reitille, mutta lyhyen ajan kuluttua se siirtyy osoittamaan siihen lähtöpisteeseen johon ollaan menossa. Siis eksyminen ei todellakaan ole mahdollista. Viimeksi tää toiminto autto mut kotiin viikko sitten. Ajatuksissa juoksin hieman harhaan, mutta kartalta pysty helposti huomaamaan virheen ja palaamaan takas oikeelle lenkkipolulle.


    Forerunner        Forerunner        Forerunner

    Takasin alkuvalikkoon. Viimesenä on vuorossa asetus -valikko. Asetuksista voidaan määritellä aika, aikamuoto (12/24h), aikavyöhyke, automaattinen siirtyminen kesäaikaan, säätää yksiköitä (km/maili), automaattista vauhdin tasaamista (miten herkästi laite reagoi vauhdinmuutoksiin, tarjolla 4 vaihtoehtoa). Lopuksi voidaan asettaa oma paino jonka perusteella laskeskellaan kaloreita. Lisäksi voi ennalta ohjelmoida viis eri etenemisvauhtia pikajuoksusta kävelyyn. Näille voidaan asettaa haluttu vauhti ennakkoon, niin esimerkiksi virtuaalitoveria vastaan voidaan suoraan valita valikosta vaikka juoksee jonka vauhdiksi on ennalta valittu vaikka 4,48min/km. Näin voidaan helposti valita haluttu vauhtia. Tietysti siinä voidaan valita helposti mikä tahansa haluttu aika ja matka, tuo vaan on kätevämpi (siis virtuaalitoverissa). Tuosta vauhdin tasaamisesta vois sanoo vielä sanasen. Siinä kun on nuo 4 eri vaihtoehtoa, niin oikeestaan ainoastaan kaks vähiten vauhtia tasaavaa on tarpeellisia. Itte kun oon noita testannu, niin ne leikkaa vaan kaikkein rajuimmat muutokset pois. Käytännössä jos valittee, että vauhtia tasataan "eniten" niin vauhti ei laske kun juokset ylämäkeen. Kun mäki loppuu ja lähet jo juoksemaan alamäkeen, niin sitten rupee vauhti hidastumaan kun tasaus näyttää sun olevan vielä siinä mäessä. Eli reagointi todelliseen nopeuteen tulee 1-2minuuttia myöhässä, tai siltä se ainakin tuntuu. Mä oon tykästyny noihin kahteen viimeseen jossa reagointi on lähes realiaikasta. Tosin se tuo helposti esiin sen homman, että vauhti voi hypähdellä paljonki. Jos esimerkiksi vauhti hidastuu sadalla metrillä 5 sekunttia, niin sehän tarkottaa 50 sekunnin muutosta kilometrivauhdissa. Tuo 5sek hidastus satasella saattaa tulla helpostikkin pienellä matkalla, siis se suhteellinen vauhdin hidastuminen. Eli tuo tuottaa varsin heilahtelevaa vauhtia. Kannattaa pitää tuo muistissa. Kun juoksee tasavauhtista, niin ei siinä sillon vauhti kuitenkaan kovinkaan paljon heittele. Eli ei oo vaivannu mua. Tosin tuo nopee vauhdinmuutosten muuttuminen tuo sen virheen, että jos itte kattelee aina niitä kohtia kun vauhti on suhteessa hidas, niin se todellinen vauhti on sillon sitä sen hetkistä vauhtia kovempaa. Sillon kannattaa kattoo keskimääräsen tahdin näytöstä paljon se keskimääränen tahti on. Muuten tulee positiivisia yllätyksiä kun vauhti tuntuu olevan koko ajan vaikka 6.45/km ja silti kymppi on juostu 6.20 vauhtiin. On sattunu muutamaan otteeseen.

    Niin tuossa päävalikossa voidaan vielä säätää taustavaloa, kontrastia, kieltä, hälytysääntä, palauttaa tehdasasetuksia ja nähdä Forerunnerin softan tietoja mahollista päivitystä varten.

    Tuossa yläpuolella näkyy kuvat kartan avulla suunnistuksesta, karttanäytöstä ja varotus heikosta GPS-signaalista.


    Omat kommentit

  • Tekstistä varmaan näkyy, että mä oon enemmän kuin tyytyväinen laitteeseen. Se on pieni, kevyt, kulkee hyvin matkassa ja toiminnot on just sellasia mitä tarvii. Forerunnerin kanssa voi juosta missä haluaa ja saa silti tietää juostun matkan, nopeuden yms. Tietyllä maratonvauhdilla juokseminen on mahdotonta ellei tiedä missä kilometrit vaihtuu. Ellei nää hirveest vaivaa mitatessaan kilometrejä polkupyörällä asfalttiin, niin mites tiiät juostut kilometrit? Pururadoillakin kilometrit on puutteelliset eikä aina voi/jaksa juosta samaa pururatarinkiä. Forerunnerilla reittiä voi muutta miten tahtoo ja silti näkee miten kilometrit menee ja oman vauhdin sillä hetkellä. Maratonvauhtiset lenkit on helpompi pitää sillä halutulla vauhdilla ja virtuaalinen toveri tsemppaa vielä jos muuten mies meinaa hyytyä. Mitä tulee karttaan, niin siitä on ollu apua eräänkin kerran. Eksyessä sen avulla löytää kotia todella helposti. Äsken juoksin ekaa kertaa töistä kotiin. Laitoin edellisenä iltana karttamerkinnän kotona parvekkeella ja kattelin vähän normaalista kartasta reittiä. Kun lähdin juoksemaan töistä kotiin niin laitoin mittarin päälle. Siis nythän asutaan Helsingissä jossa matka ei todellakaan oo pelkästään yhtä pyörätietä pitkin juoksemista. Reitti kulki monen asuinalueen läpi. 15km:n reitistä juoksin 3km tuttua pyörätietä jonka jälkeen suunnistin tuolla Mene -toiminnolla loppumatkan. Seurailin vaan minne nuoli näytti ja katoin, että valimatka lyhenee. Perille löyty helposti. Toki pitää muistaa käyttää kans järkee, muuten lenkistä tulee uinti/juoksu kun laite näyttää suorimman reitin kulkevan joen/järven yli.

    Jos vielä miettii laitetta hintansa puolesta, niin ei oo edullisempaa näkyny. GPS:llä päästään todella tarkkaan matkanmittaukseen ja vastaavat laitteet on isompia, hankalampia, joistakin ei pysty saamaan mitään tietoa irti lenkin aikana ja etenkin ne on kalliimpia. Tällä vehkeellä on hintaa vain 200e. Eihän se ilmanen oo, mutta suhteessa halpa. Matkanmittausta oon testannu tossa urheilukentän juoksuradalla ja kerran maratonilla. Radalla ei ollu ongelmia suoraan mentäessä, mutta pitkissä mutkissa GPS ei pysyny mukana. Matkanmittaus tapahtuu päivitysvälin aikana edettyjen reittipisteiden välimatkan yhteenlaskemisesta. Jos radassa on pitkä mutka, kuten urheilukentällä, niin reitti ei ole mittarille suora vaan aika kulmikas mutkissa. Maratonilla eli 42,2kilometrillä laite heitti 200m ja tuokin virhe tuntu tulevan heti alussa. Heti parin kilometrin jälkeen se heitti tuon 200m, en tiiä syytä. Maratonilla laitteesta oli apua, että pystyin koko ajan seuraamaan omaa vauhtia. Jos huomasin vauhdin hidastuvan niin pystyin heti kiristämään. Lisäksi virtuaali toveri -toiminto autto näkemaan paljon on tavotettansa edellä. Ja kun jaloissa rupes painamaan eikä kilometrit tuntunu vaihtuvan, niin laitteesta näki että kyllä se matka etenee vaikka ei siltä enää tunnukkaan.

    Paikannus tapahtuu 15metrin tarkkuudella jolloin pientä heittoa ilmenee väkisin. Jos juokset rataa ympäri 5 kertaa, niin kuljettu reitti ei kule samassa paikassa kun katot suoritusta kartalla. Nää on kuitenkin GPS:n liittyviä ongelmia, ei itse laitteeseen. Samaan törmää esimerkiksi FRWD:llä joka väitti kaverin hiihtäneen 100m sivussa metässä kun vertasin Tervahiihdon reittikäyriä. Myöskään lyhyellä matkalla just tuo 15m paikannustarkkuus tuo ongelmia. Jos siirryt 20m, niin ei laite näytä varmasti just oikeeta matkaa. Tää on enemmänkin kysymys mikä on hyväksyttävä virhe matkanmittauksessa. Ei polkupyörälläkään aivan 100% tarkkuuteen päästä. Ja pitää muistaa, että tarkasti mitatulla reitilläkin kuljetun matkan pituuteen vaikuttaa se mistä se mies juoksee, pientä oikomista mutkissa yms. Forerunner pääsee kuitenkin siihen tarkkuuteen joka riittää ainakin mulle, ei se oo niin metrin päälle.

    Muista huonoista puolista vois sanoo etten mä oo saanu laitteen tietokonesoftaa toimimaan. Syy on varmaan enemmän mun koneessa kuin ohjelmassa mutta silti. Toinen rassaava juttu on satelliittien ettimiseen menevä aika. Huonolla ilmalla voi joutua seisomaan ulkona jotain 5 minuuttia. Toisaalta ei kukaan pakota aina ottamaan laitetta mukaan. Jos juoksee oikeen tiheessä metsässä niin myös sillon ilmenee pieniä ongelmia GPS-yhteydessä. Sillä ei toisaalta ole väliä jos juoksee suoraan. Kun yhteys palaa, niin laite mittaa matkan kyseisestä pisteestä siihen pisteeseen jossa yhteys katkes. Vieläkös jotain... No tuo akku kestää 15h, tosin oikeesti 13h. Lataus tapahtuu nopeesti, mutta jos on laiska lataamaan niin onhan se 13h toisaalta aika lyhyt aika. Tosin latausaika on lyhyt, 15-30minuuttia latauksessa tuo monta tuntia lisää käyttöaikaa. Tarjolla on myös Forerunner 101 laite joka toimii pienillä AAA-paristoilla. En mä kyllä keksi sellasia huonoja puoli jotka liittys laitteeseen eikä GPS:n yleensä. Pitää täydentää tätä jos sellasia ilmenee. Tässä vois mainita kans yhen ongelman joka ilmenee kun hankkii sykemittareita yms. Monet on sitä mieltä, että lenkeillä ei tartte muuta kuin tavallisen kellon. Jokaiselle suotakoon oikeus omiin mielipiteisiinsä ja jos tekniset härvelit ei kiinnosta niin ainahan voi olla ilman. Jos omistaa sykemittarin ja GPS:n niin eihän niitä tartte kaikilla lenkeillä kantaa mukanansa. Mä kuitenkin tykkään kantaa niitä lenkeillä seurana. Ainakin on jotain tekemistä aikansa kuluksi. Tosin mulla ei oo kyllä vaikeuksia kuvitella kuinka joittenkin lippalakki alkaa väpättämään kun ne näkee mun juoksevan näitten teknisten härveleiden kanssa. Jokainen tamppaa tyylillään.

    Viikko tän testin jälkeen käväsin tuossa merenrannassa testaamassa laitteen korkeusmittausta. Sellasta muutaman metrin heittoa oli koko ajan. Käväsin tuossa vähän kauempanakin kävelemässä ja lopputulos oli sama. Korkeus heitteli aika lailla. Jos tuota korkeusmittausta haluaa käyttää, niin on parempi pyöristellä niitä lukemia 10m tarkkuuteen.



    Plussat
    +Virtuaalitoveri toimintona
    +Kartta -toiminto
    +Laitetta voi käyttää hyödykseen muuallakin kuin lenkkeillessä. Millon viimeksi eksyit uudessa paikassa?

    Miinukset
    -Toimintoaika vois olla pitempi
    -Zoomattua karttaa ei voi liikutella sivu- ja pystysuunnassa
    -Onkohan mun kriittisyydessä vikaa vai miksi mä en keksi lisää miinuksia...


    23.11.2004
    Tuo arvostelu on kirjotettu kesällä. Ajattelin nyt pistää muutaman uuden kommentin sekaan kun tuota käyttökokemustakin on päässy kertymään enemmän.
  • Navigointikartta on vähän heikko kun sitä ei voi liikuttaa. Mittasuhteen muutos auttaa vähän, mutta silti jää vähän nyppimään.
  • Talvella kun on hanskat kädessä niin väliaikoja painaessa saa olla tarkkana. Valot mittariin saa helposti, mutta kun tuo väliaikanappi on keskellä niin siinä meinaa mennä mukana pari muutakin nappia.
  • Ylimääränen remmi jolla saa pidennettyä tuota tarrakiinitystä on kätevä kun on päällä hieman enemmän vaatetta ja hanskat kädessä. Normaalilla remmi meinaa jäädä lyhyeksi.
  • Satelliittien paikannus tuntuu hoituvan hieman nopeemmin jos laittaa mittarin vaikka maahan ja antaa sen siinä ettiä itteensä. Jos sen laittaa heti käteen, niin siinä on ittekkin hieman signaalin edessä.
  • Nopeuden näytössä on pientä viivettä. Oikeestaan siihen pitää suhtautua melko varauksella. Reagoinnissa on vähän toivomisen varaa. Tarkan nopeuden saa tietty kun valittee kierroksen keskinopeuden, mutta juoksun aikana nopeusnäyttö hieman heittää. Pikku nyppylä johon hidastat niin nopeus on 7.23/km vielä mäen allakin. Pieni miinus tuosta.
  • Matkanmittauksessa on pientä heittoa riippuen siitä lähteekö pysähdyksistä vai vauhdista liikkeelle. Jotenkin tuntuu että mittari ei osaa hahmottaa sitä lähtö ja alun hieman nopeempi kiihdytys saa sen vähän sekasin. Ero todellisuuteen ei oo kovin iso. Lähinnä mä huomasin tän coopperin reitillä joka oli 2870m. Suorinta reittiä juosten se oli coopperissa jotain 50m lyhyempi. Saattaa olla että oon kierelly juoksun aikana ja se on osa virhettä, mutta silti nopea lähtö tuntuu olevan pientä mittausvirhettä tuova ongelma.

    Että tuomosia kokemuksia. Jotkin noista taitaa olla jo tuossa itte tekstissäkin. Kaikesta huolimatta mä oon vieläkin tyytyväinen mittariin.

    Täältä löytyy muuten kolme videopätkää Forerunnerista:
    www.gpscity.com


    Ilmoitathan jos huomaat asiavirheitä tms. Myös kommentteja otetaan vastaan.

    Garmin Garminin sivut Forerunner 201:stä.



    Liukuesteet


    -Talven mukana tulee ikävästi myös liukkaat kelit. Jos meinaa juosta ympäri vuoden, niin aina joutuu vetäsemään muutaman lenkin just sillon kun hiekotusta ei näy eikä kuulu ja luistimilla tuntus pääsevän parhaiten eteenpäin. Pahatkaan kelit ei kuitenkaan estä juoksemasta kun välineet on kunnossa.

    Tässä testissä mä vähän oikasin mutkissa. Mä oon onnistunu aina asustamaan hyvin hiekotettujen pyöräteiden lähettyvillä eikä liukastelu oo siksi ollu talvisin mikään ongelma. Lisäksi oikein liukkailla keleillä mä oon menny juoksemisen sijasta hiihtämään. Nyt kun piti sitten alkaa testamaan liukuesteitä niin rupesin miettimään miten tätä nyt testais jos en itte koe tuota liukkautta ongelmana. Niinpä tää on enemmän esittely erilaisista tavoista pysyä pystyssä liukkailla keleillä kuin tietyn liukuestemallin testaamista. Toivottavasti tästä on jotain hyötyä.

    Vaihtoehtoja on tässä vaiheessa tasan kaks: ensimmäinen on nastottaa lenkkarit, ja toinen on ostaa kenkiin erillisesti kiinitettävät liukuesteet.

  • Nastat saa lenkkarin pohjaan joko ostamalla jo valmiiksi nastoitetut lenkkarit tai viemällä vanhat lenkkarit nastotettavaksi. Ainakin Asics:lla löytyy valmiiksi nastotettuja lenkkareita. Samoin löytyy tommoset Sarvat ja Icebugit jotka on valmiiksi nastotettu, linkki tässä: Sarvat ja Icebugit. Jos ei halua ostaa uusia, niin vanhat kengät voi myös nastottaa. Hintaa operaatiolle tulee noin 30 euron tietämiin. Sillon pääsee myös vaikuttamaan siihen mihin kohtiin nastoja laitetaan ja montako niitä pohjaan laitetaan. Jotkut tekee tän nastottamisen itte poran ja liiman avustuksella. Sillon kannattaa kiinittää huomiota siihen ettei poraa liian syvää reikää. Iskunvaimennus ei oikein tykkää jos siihen tekee reiän. Nastojen kuluminen riippuu sitten alustasta missä juoksee. Jos alla on sepeliä ja asfalttia niin se näkyy nopeesti nastojen kulumisessa. Jotain 500km niilä varmaan köpöttelee.

  • Toinen vaihtoehto on sitten ostaa liukuesteet. Liukuesteissä on se hyvä puoli, että ne voi vetää kengän päälle just sillon kun keli vaatii parempaa pitoa. Ei tarvi ostaa erillisiä lenkkareita. Eli satunnaiseen käyttöön vois suositella ennemmin liukuesteitä kuin nastotettuja lenkkareita. Liukuesteitten kanssa törmää taas ongelmaan niitten saatavuudesta. Joka kaupasta löytyy jonkinlaisia joilla voi kyllä kävellä koiran kanssa tai kauppaan, mutta juoksemiseen ne ei oikein sovellu. Ensimmäisiä vaatimuksia on juoksutuntuman säilyvyys. Jos ostaa hirveet piikit päkiän alle, niin vois kuvitella niitten haittaavan enemmän juoksua kuin pitävän pystyssä. Kaupoista löytyy kolmenlaisia malleja, pelkästään kengän kantaosaan kiinitettäviä malleja, päkiään kiinitettäviä ja sitten semmosia joissa löytyy pitoa kantaan ja päkiään. Jos on oikein liukkaat kelit niin sillon pitää olla pitoa kengän molemmissa päissä. Mä kävin testaamassa tyttökaverin kengän kantaosaan kiinitettäviä liukuesteitä. Pitoa kyllä löyty, mutta liukkaalla kelillä päkiä varmasti luistaa alta. Sama toimii tietty kans toisinpäin. Kaikkein parhaat on siis liukuesteet joissa löytyy pitoa eteen ja taakse. Kun tämmösen mallin löytää kaupasta niin pitäs miettiä myös sen soveltuvuutta juoksuun. Tällöin pitää ottaa huomioon liukuesteiden juoksussa liikkuvat osat. Pyöreet kumiset remmit jotka menee kengän sivun yli kuluu varmasti helpommin poikki kuin leveä kumiremmi. Hintahaitari näissä liukuesteissä sijottuu 5-22euron väliin. Hyvä homma on se, että kun liukuesteitä ei tartte lenkillä niin niitä voi käyttää myös tavalliseen liikkumiseen.

    Hyvä esimerkki on tällaset Jääkenkä Masterit. Ainakin nuo näyttää jämäkiltä ja nastoja löytyy oikeista paikoista.

    Nämä mun testaamat liukuesteet oli tämmöset:
       
    -Tässä näkyy pohjan 5 nastaa. Ne piti kyllä hyvin.

    -Hieman ongelmia tuli liukuesteen kiinityksessä. Tarraosa oli niin lyhyt ettei se meinannu yltää kengän yli. Lisäksi kun se oli hieman tiukalla niin se puristi hieman nilkkaa. Tosin tää ongelma taitaa ratketa sillä kun ostaa vaan sopivan kokoset liukuesteet. Nuo taitaa olla suuniteltu vähän pienemmälle jalalle.

    Yhteenvetona vois sanoa, että parasta vaihtoehtoa on hankala sanoo. Mä oon pärjänny tähän asti ilman ja koitan jatkaa samaa linjaa. Käytän noita mitkä kuvissa näkyy kun on oikein pahat kelit ja hiekotus on ollu heikompaa. Suurimman osan talvesta keli on kuiteskin hyvä ja toimeen tulee vallan mainiosti normaaleilla lenkkareilla. Tosin sillonkin hieman karkeempi kuviointi pohjassa auttaa pikkasen.