Timo Lempiäinen

Toista kertaa mukana ja ilma aivan yhtä upean 
aurinkoinen kuin vuosi sitten ja hieman lämpöisempaa, 
nyt aloitettessa -5 astetta. Alusta oli vain hieman 
"nuhruinen" edellisen yön lumisateen jäljiltä mutta 
se parantui päivän myötä aurojen kuljettua. 

Itse aloitin matkan teon aamulla kello 09.00. Vuosi 
sitten suhtauduin asiaan huomattavasti vakavammin, 
tällä kertaa tarkoitus oli juosta ajatuksella "vuoden 
ensimmäinen ylipitkä lenkki." Reittini oli sama eli 
kotiovelta 7 x 7,2 km:n  peruslenkkini , jossa on 
sopivasti nousuja ja laskuja. Opetti tämä taas sen 
verran nöyryyttä, että kyllä nykykunnollani pitäisi 
hieman huolellisemmin valmistautua ja tankata tällaisiin 
suoritteisiin. 

Alla oli 2 taukopäivää mutta alkuviikolla tuli juostua 
kovia lenkkejä useana päivänä. Minulla se näkyi 
varmastikin loppua kohden siinä, että energiapuoli 
alkoi pettämään kahdella viimeisellä kierroksella. 

Mielessä kävi jo radikaali löysääminen mutta päätin 
tsempata loppuun asti eikä kierrosvauhti pudonnut kuin 
muutaman minuutin. Mutta oli se loppu aikamoista itsensä 
komentamista ja pakottamista kun psyyke kuiski koko ajan: 
Kävele jo, kävele vaan, eihän tämä nyt niin vakavaa ole. 
 
Kaikki 7 kierrosta mahtuivat 39 ja 42 minuuttin 
haarukkaan ja kun keskimääräinen taukoaika kotona oli 
n. 3 minuuttia, homma oli hoidettu ajassa 04:58:12. 

Kieltämättä loppupiiskaaminen oli helpompaa kun 
vakaasti päätin että kyllä tämän nyt alle viiden 
tunnin hoidetaan. Parannusta viime vuoteen 22 minuuttia. 

Seuraavan kerran ensi talvena. Tällainen on sopiva 
innoittaja ainakin minun kaltaiselleni ihmiselle.
 
Timo Lempiäinen , M40 , Helsinki